Jyväskylän yliopisto Kielikeskus puheviestintä > tietomajakka> perusteita > puheviestinnän määrittelyä

PERUSTEITA

Puheviestinnän määrittelyä
Viestijäkuva

Kuunteleminen
Valmistautuminen
Kohdentaminen
Havainnollistaminen
Argumentointi

ESIINTYMINEN

Esiintymistilanteet
Esiintymistaidot
Esiintymisjännitys

VIESTINTÄ RYHMÄSSÄ

Ryhmän määrittelyä
Ryhmäviestintä

Päätöksenteko
Kokoustaidot
Neuvottelutaidot

TEHTÄVÄT



PUHEVIESTINNÄN MÄÄRITTELYÄ

Mitä puheviestintä on?

Vuorovaikutus on monimutkainen prosessi

Viestintäprosessin peruselementit

Puheviestinnän merkkijärjestelmät

Nonverbaalisesta viestinnästä

Puheviestinnän tasot


MITÄ PUHEVIESTINTÄ ON?

Puheviestintä tarkastelee ihmisten välistä vuorovaikutusta. Puheviestintää tarvitaan jokapäiväisen elämän tilanteissa, esimerkiksi kaupassa, lääkärissä, pankissa, koulussa, työpaikalla tai kotona perheen sekä ystävien kesken. Puheviestinnän avulla ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa, solmivat uusia ihmissuhteita, jakavat tietoja, vitsailevat, tutustuvat eri kulttuurien edustajiin tai kertovat itsestään ja omista kokemuksistaan. 

Puheviestinnässä tarkastelun kohteena on yleensä kahden ihmisen tai pienen ryhmän välinen vuorovaikutus. Yhteisöviestintä tarkastelee puolestaan organisaatioiden ja yhteisöjen viestintää, journalistiikka taas joukkoviestintää. 

Vuorovaikutus on monimutkainen prosessi

Ihmisten välinen vuorovaikutus on monimutkainen prosessi, johon vaikuttavat ennen kaikkea osallistujat itse. Prosessiin liittyvät sanoman tuottaminen, välittäminen ja vastaanottaminen sekä verbaalisten ja nonverbaalisten signaalien tulkinta. Kaikkien näiden tekijöiden vaikutuksesta puheviestintä on hyvin monitulkintaista ja ennustamatonta. 

Viestintätapahtuma on dynaaminen, ajassa muuttuva ja etenevä prosessi, jota ei voi korjailla tai muuttaa jälkikäteen. Lähettäjän ja vastaanottajan roolit vaihtelevat prosessin aikana ja he luovat yhdessä merkityksiä lähetetyille viesteille. Viestintätilanne on myös ainutkertainen; emme voi tavoittaa samoja ajatuksia, sanoja, eleitä tai tuntemuksia juuri samanlaisina enää koskaan. 

Viestintäprosessin peruselementit

Viestintäprosessista on esitetty monenlaisia malleja. Seuraavasta kuvasta käyvät ilmi prosessiin vaikuttavat tekijät pääpiirteissään:



Viestintätilanne ja -kulttuuri vaikuttavat viestintäprosessiin olennaisesti. Lähettäjä lähettää sanoman vastaanottajalle valitsemaansa kanavaa pitkin. Sanoma tarkoittaa kaikkea sitä informaatiota, jonka lähettäjä haluaa vastaanottajalle välittää. 

Viesti voidaan lähettää monia eri kanavia pitkin, esimerkiksi puhumalla tai kirjoittamalla. Puheviestinnässä keskeisimpiä kanavia ovat verbaalinen ja nonverbaalinen kanava, mutta viesti voi välittyä myös esimerkiksi puhelimen, television tai radion välityksellä. Vastaanottaja ottaa sanoman vastaan ja
antaa siitä palautetta.

Sanoman kulkuun vaikuttavat lisäksi erilaiset häiriötekijät, jotka voivat liittyä sanomaan, kanavaan, lähettäjään, vastaanottajaan tai ulkoisiin tekijöihin. Osallistujilla voi olla esimerkiksi keskittymis- tai motivaatio-ongelmia, viestin rakenne voi olla epälooginen tai ympäristön melu voi häiritä viestin välittymistä.

Puheviestinnän merkkijärjestelmät

Ihmisten välinen vuorovaikutus rakentuu sekä verbaalisen että nonverbaalisen merkkijärjestelmän varaan. Verbaalinen merkkijärjestelmä koostuu kielestä. Kielen tuottamisessa on aina mukana ääni, joten puhumisessa on aina mukana myös nonverbaalista viestintää. Nonverbaaliseen merkkijärjestelmään kuuluvia koodeja ovat ääni, ilmeet, katse, eleet, liikkeet, asennot, tilankäyttö ja välimatka. Näiden koodien avulla ihmiset lähettävät toisilleen viestejä joko tiedostaen tai tiedostamattaan. 

Nonverbaalisesta viestinnästä


  • vanhin viestinnän muoto
  • monitulkintaista
  • moniselitteistä
  • luotettavampaa kuin verbaalinen viestintä

Nonverbaalinen viestintä on vanhempi viestinnän muoto kuin verbaalinen viestintä. Sitä on käytetty esimerkiksi reviirien merkitsemiseen jo paljon ennen kuin ihminen oppi puhumaan. 

Yleensä viestinnän perusmääritelmään kuuluu, että viestin pitää olla tietoisesti lähetetty. Nonverbaalisen viestinnän kohdalla määrittely on hankalampaa, sillä nonverbaalista viestintää on paljon vaikeampi hallita kuin verbaalista viestintää. Esimerkiksi kasvojen ilmeitä on hankala hallita ja ne saattavatkin viestiä jotain aivan muuta kuin mitä itse ajattelemme. 

Nonverbaalisen viestinnän pidempi historia vaikuttaa osaltaan siihen, että mikäli verbaalinen ja nonverbaalinen viestintä ovat ristiriidassa keskenään, uskomme mieluummin nonverbaalisia viestejä. Nonverbaalinen viestintä voidaan laaja-alaisesti määritellä monikanavaiseksi, moniselitteiseksi, kulttuurisidonnaiseksi, osittain geneettisesti perityksi ja osittain opituksi. Nonverbaalisen viestinnän tehtäviä ovat muun muassa:


  • verbaalisen viestinnän täydentäminen
  • verbaalisen viestinnän korvaaminen
  • olla ristiriidassa verbaalisen viestinnän kanssa (monesti esimerkiksi huumoriin liittyen)
  • tunteiden ilmaiseminen
  • vuorovaikutuksen sääteleminen 
  • statuserojen ilmentäminen

Nykyisten käsitysten mukaan reilusti yli puolet viestinnästä on nonverbaalista viestintää. Vaikka nonverbaalisen viestinnän osuus viestinnästä on suuri, se ei yksinään takaa viestinnän onnistumista.

Puheviestinnän tasot

Puheviestintää voidaan tarkastella usealta eri tasolta, joista keskeisin on interpersonaalisen viestinnän taso. Puheviestintä on monitasoinen ilmiö ja jokainen tarkastelutaso tarjoaa oman näkökulmansa siihen, mitä puheviestintä on. Kuitenkin vasta ne kaikki yhdessä antavat kokonaisen kuvan puheviestinnästä.  Merkkijärjestelmien tasosta on kerrottu jo aiemmin ja muut tasot ovat seuraavat:


Interpersonaalisen viestinnän taso
Intrapersonaalisen viestinnän taso
Viestintätilanteen taso
Viestintäkontekstin ja viestintäyhteisön taso
Puhekulttuurin taso

Sivun alkuun


Lähteet:

Gronbeck, B.E., McKerrow, R.E., Ehninger, D. & Monroe, A.H. 1997. Principles and types on speech communication. 3th ed. New York: Longman.

Trenholm, S. & A. Jensen 1992. Interpersonal communication. 2nd ed. Belmont: Wadsworth.

Siegman, A.W. & S. Feldstein (toim.) 1987. Nonverbal behavior and communication. 2nd ed. Hillsdale (N.J.): Lawrence Erlbaum.