ESIINTYMISTILANTEET
|
|
Erilaisia esiintymistilanteita |
|
|
Tilanteita yhdistäviä tekijöitä |
ERILAISIA ESIINTYMISTILANTEITA
Erilaisia esiintymistilanteita on lukemattomia. Tässä muutamia esimerkkejä: seminaariesitelmä, projektin tulosten raportointi, alustus, asian esittely kokouksessa, luento, kiitospuhe, puhe hääparille, lausuntaesitys ja näytteleminen.
Esiintymisen laajan määritelmän mukaan kaikki tilanteet, joissa ihmiset puhuvat toistensa kanssa ovat esiintymistilanteita (Pelias1992). Siis aivan tavalliset jokapäiväiset vuorovaikutustilanteetkin. Tätä kautta voitaisiin tehdä johtopäätös, että ihminen esiintyy melkein aina!
Esiintyminen voidaan toisaalta rajata suppeammin koskemaan vain teatteri-ilmaisua tai esteettistä tekstin esittämistä (Stern & Henderson1993). Tavallisimpia esiintymistilanteita ovat kuitenkin opiskelun ja työelämän erilaiset raportointi- ja asianesittelytilanteet, alustukset ja esitelmät.
Yleisöpuhe, puhe, puhe-esitys ja puhetehtävä ovat sanoja, joita käytetään näillä sivuilla yleisnimenä esiintymisen eri muodoille. Esiintymistilanne määrittää tarkemmin yleisöpuheen laatua, esimerkiksi alustus, raportti, esitelmä, tiedotus, juhlapuhe. Puhetaide on erotettu omaksi alueekseen samoin mediapuhe, tosin nämä kaksi limittyvät toisiinsa ja esiintymistilanteisiin yleensä. Luento voi olla median välittämä samoin kuin teatteriesitys, juhlapuhe voi sisältää runon lausuntaa.
Isotaluksen (1995) mukaan voidaan ajatella, että puheviestinnällinen esiintymistaito on taitokokonaisuus, jota kaikissa edellä mainituissa puhetehtävissä tarvitaan.
ESIINTYMISTILANTEITA YHDISTÄVÄT TEKIJÄT
Esiintymistä voidaan lähestyä siten, että määritellään esiintymisen yhteiset elementit. Kaikkia esiintymistilanteita yhdistäviä tekijöitä ovat:
Esiintyjä |
Esiintyjä voi tarkoittaa niin palaverissa projektiaan esittelevää työntekijää kuin näyttelijää. Tavallisimmin esiintyjän roolissa ollaan jossain opiskeluun tai työhön liittyvässä tehtävässä, jossa tavoitteena on esimerkiksi tiedottaa asioista tai vaikuttaa toisten mielipiteisiin tai saada palautetta omasta työstä. |
Teksti |
Teksti tarkoittaa kirjoitetun tekstin lisäksi myös suullista tai miimistä eli sanatonta tekstiä. Teksti voi olla esimerkiksi kirja, näytelmä, novelli, runo, suullinen esitys, kertomus tai tanssi. Usein teksti on toistettavissa. Opiskelun ja työelämän esiintymistilanteissa teksti on yleensä esittäjän ennalta valmistelema ja se perustuu esittäjän tietoihin ja kokemuksiin. Esitettävä teksti ei yleensä ole kokonaan kirjoitettu, vaan esiintyjä etenee tukisanojen tai kalvoilla/heijasteilla olevan tekstin perusteella. |
Konteksti |
Konteksti tarkoittaa tässä sosiaalisia, poliittisia, historiallisia, psykologisia tai esteettisiä tekijöitä, joiden avulla voimme ymmärtää tekstiä. Esimerkiksi tiettynä aikakautena kirjoitetun tekstin ymmärtämiseen auttaa ajan historiallisen ja sosiaalisen tilanteen ymmärtäminen. Kontekstin voidaan ajatella muodostuvan myös esimerkiksi opiskelu- tai työpaikan toimintatavoista ja käytänteistä. Näiden käytänteiden tunteminen auttaa ymmärtämään puhetta eri tilanteissa. |
Yleisö |
Yleisöpuhetilanteessa puhuja on yksin yleisön edessä ja usein vastaa tilanteen etenemisestä. Esiintyjä ja yleisö voidaan erottaa toisistaan ja yleensä viestin suunta on esiintyjältä yleisölle. Yleisö-sanan sijasta voidaan käyttää sanaa kuuntelijat erityisesti, kun halutaan korostaa esiintymistilanteiden vuorovaikutteisuutta. Kuuntelijat ovat aina osa puhe-esitystä ja sen rakentumista. Vuorovaikutuksen kannalta olennaista on arvioida omaa kuuntelemistaan. Miten kuuntelen? Miten osoitan puhujalle kuuntelevani? Miten kuuntelemisellani vaikutan esiintymistilanteen kulkuun ja esiintyjään? Kuunteleminen (Stern ja Henderson 1993) |
Lähteet:
Almonkari, M. 2000. Esiintymisvarmuutta etsimässä. Yliopisto-opiskelijoiden oppimisen ja jännittämisen kokemukset esiintymistaidon kursseilla. Puheviestinnän lisensiaatintyö. Jyväskylän yliopisto. Viestintätieteiden laitos.
Isotalus, P. (toim.) 1994. Puheesta ja vuorovaikutuksesta. Jyväskylän yliopiston viestintätieteiden laitoksen julkaisuja 11. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Isotalus, P. 1995. Mitä esiintymistaito on? Puhetaiteen, yleisöpuheen ja mediaesiintymisen yhteisiä piirteitä etsimässä. Sivut 83-98 teoksessa M. Valo (toim.) Haasteita puheviestinnän opetukseen.
Isotalus, P. 1996. Toimittaja kuvaruudussa. Televisioesiintyminen vuorovaikutuksen näkökulmasta. Jyväskylä studies in communication 5. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Klopf, D. & R. Cambra 1989. Personal & Public Speaking. Englewood: Morton Publishing Company.
Koskimies, R. 2002. Asiantuntijan esiintymistaito. Helsinki: Finn Lectura.
Lucas, S.E. 1995. The Art of Public Speaking. 5th ed. New York: McGraw-Hill.
Ovaskainen, Tiina 1995. Esiintyminen on kuuntelijakeskeisyyttä. Teoksessa E. Takala & M. Gerlander (toim.), Polkuja puheviestintään. Jyväskylän yliopisto: Avoimen yliopiston julkaisusarja. Oppimateriaaleja N:o 3.
Pelias, R. 1992. Performance studies. The interpretation of aesthetic texts. New York: St.Martin´s Press.
Stern, C.S. & B. Henderson 1993. Performance. Texts and contexts. New York: Longman.
Valo, M. 1994. Käsitykset ja vaikutelmat äänestä.
Kuuntelijoiden arviointia radiopuheen äänellisistä
ominaisuuksista. Studia Philologica Jyväskyläensia 33. Jyväskylä:
Jyväskylän yliopisto.