Yleisöpuheen opetuksessa tehdään usein kahtiajako sisällön ja esittämisen välillä. Esitystaidot liittyvät esityksen pitämiseen ja muotoon. Esimerkiksi puhetyylin valinta, katsekontaktin käyttäminen, eleet, ilmeet, asennot ja äänenkäyttö kuuluvat esitystaitoihin. Sisältötaitoihin kuuluvat muun muassa aiheen valintaan, aiheen käsittelyyn ja argumentointiin liittyvät taidot. Esitystapa ja esityksen sisältö limittyvät kuitenkin toisiinsa. Puhujan roolissa kannattaa miettiä, millainen esitystapa tuo parhaiten esille sisällön.

- Yleisöpuhetilanteeseen valmistautuessa pohditaan:

MEDIAESIINTYMINEN

  Radioviestinnässä puhuja puhuu yhdessä ja kuuntelija kuuntelee toisessa paikassa. Puhujalla ja kuuntelijalla ei ole näköyhteyttä keskenään. Radioviestintä on yksisuuntaista, tosin yksisuuntaisuus on myös esimerkiksi yleisöpuhetilanteen piirre, sillä siinäkin puhuja puhuu yleisölle, eikä useinkaan saa verbaalista palautetta kuulijoilta.

Radioesiintyjän äänestä syntyviä käsityksiä ja vaikutelmia tutkittaessa on havaittu, että hyvää radioääntä luonnehditaan selkeäksi, vaihtelevaksi, eloisaksi, vivahteikkaaksi, rauhalliseksi, kohtalaisen matalaksi, sujuvaksi ja virheettömäksi. Puhujan ääntämisen tulisi olla huolellista. Puhetilanteeseen sopivuus, voimakkuus, sopiva persoonallisuus ja luontevuus ovat myös hyvään radioääneen liitettäviä piirteitä. (Valo 1995.)

  Radiossa puhujalla voi olla monenlaisia puhumisen tavoitteita ja muotoja yksinpuhumisesta monen kanssa puhumiseen. Puhuminen voi liukua valmistellusta täysin valmistelemattomaan puhumiseen. Puhuminen voi olla luonteeltaan virallista luentaa tai epävirallista jutustelua. Radio on nykyisin lähentynyt yleisöään, ja monen radioaseman tavoitteena on kuuntelijakeskeinen toiminta. Ohjelmia suunnitellaan eri kohderyhmille ja kuulijoihin ollaan yhä enemmän suorassa yhteydessä puhelimen välityksellä. Radiotoimittajilta vaaditaankin nykyisin samoja puheviestintätaitoja kuin kasvokkaisviestintätilanteessa. (Valo 1995.)

  Televisiossa esiintyjä puhuu katsojille, ja viestintä suuntautuu puhujalta yleisölle. Esiintyjä ei näe katsojia, mutta katsojat näkevät esiintyjän. Esiintyjä ja yleisö ovat eri paikoissa ja mahdollisesti eri ajassakin, sillä televisiolähetys on usein ennalta nauhoitettu. 

  Televisioesiintymisessä vaaditaan samoja puheviestintätaitoja kuin muissakin esiintymistilanteissa. Lisäksi se vaatii tiettyjä erityistaitoja. Vaikka televisioesiintyjä puhuu suurelle joukolle ihmisiä, hänen puhetapansa tulisi silti olla kuin hän puhuisi yksilölle. Televisiossa katsoja näkee esiintyjän, mutta esiintyjä ei näe katsojia eikä voi saada näiltä välitöntä palautetta esiintymisestään.

Koska televisioesiintymistilanteessa ei ole suoraa vuorovaikutusta esiintyjän ja katsojien välillä, vuorovaikutuksen simulointi nousee tärkeäksi taidoksi. Vuorovaikutusta voidaan simuloida muun muassa katsekontaktin, sinuttelun, tervehdysten, lopputoivotusten tai katsojille soittamisen avulla. Televisionkatsojalle tulee helpommin vuorovaikutteisuuden tunne, jos ohjelmassa on studioyleisö, ja kun joku studioyleisöstä on suorassa vuorovaikutuksessa esiintyjän kanssa.
(Isotalus 1996).

  Tutkimusten mukaan hyvä televisioesiintyminen koostuu monista yksittäisistä esiintymisen piirteistä. Isotalus (1994) tutki ajankohtaistoimittajien hyvää esiintymistä juontotilanteessa. Tulokset osoittivat, että hyvän televisioesiintymisen piirteitä ovat muun muassa tilanteeseen sopivat ilmeet, eleet, asennot, katsekontakti, kielenkäyttö ja ääni. Toimittajan ilmeissä pitäisi tapahtua luonnollista vaihtelua, ja hymy koetaan positiivisena. Toimittajan asento ei saisi olla liian rento, muttei liian jäykkäkään. Katkeamaton katsekontakti koetaan positiivisena, kunhan katse ei ole tuijottava. Toimittajan puhetavan tulisi olla vaihtelevaa ja artikulaation selkeää ja täsmällistä. (Isotalus 1994.)

PUHETAIDE