Sanasto Videot Tehtävät Lähteet/Linkit Tekijät Sivukartta

Asiakirjojen toimittaminen

Päätöspöytäkirja

  • Yhdistyslain (31 §) mukaan yhdistyksen kokouksista on laadittava pöytäkirja.
  • Päätöspöytäkirja on virallinen asiakirja, jonka sisältö ja muoto noudattavat vakiintunutta käytäntöä.
  • Kokous itse tai kaksi kokouksen valitsemaa ja kokouksessa läsnä ollutta yhdistyksen jäsentä tarkastaa pöytäkirjan (ks. pöytäkirjantarkastus) ja toteaa sen oikein laadituksi ja kokouksen kulun mukaiseksi.
  • Päätöspöytäkirja palvelee ennen kaikkea yhdistyksen omia tarpeita: sitä tarvitsevat hallitus, puheenjohtaja sekä tilintarkastajat, koska heidän täytyy seurata päätösten toteutusta sekä yhdistyksen toiminnan ja talouden kehitystä. Se on kuitenkin päätöksenteon virallinen dokumentaatio tarvittaessa myös ulkopuolisille viranomaisille. Siksi päätösten kirjausten on oltava sanamuodoiltaan yksiselitteisiä ja ymmärrettäviä.
  • Pöytäkirjan tai sen otteen eli pöytäkirjanotteen avulla voidaan tarvittaessa osoittaa viranomaisille, mitä kokouksessa on päätetty.
  • Sääntömääräisten kokousten pöytäkirjat on aina arkistoitava. Tämän helpottamiseksi pöytäkirjat - samoin kuin muutkin kokousasiakirjat - voidaan numeroida.

Pöytäkirjan laatiminen

  • Kokouksen sihteeri laatii kokouksesta pöytäkirjan kokouksen aikana tekemiensä mahdollisimman tarkkojen muistiinpanojen avulla.
  • Pöytäkirjan runkona on kokouksen esityslista. Näin ollen pöytäkirjan perusteella voidaan päätellä kokouskutsun ja esityslistan asiakohdat ja päinvastoin.
  • Pöytäkirjaan liitetään kokouskutsu ja esityslista sekä osallistujaluettelo, ellei osallistujia ole mainittu pöytäkirjan johdateosassa. Sääntömääräisissä kokouksissa (vuosikokous) liitteeksi lisätään myös toimintasuunnitelma ja toimintakertomus, tilikertomus ja talousarvio sekä mahdollisesti ääntenlaskijoiden muistio äänestyslippuineen ja muihin päätösasioihin liittyvät asiakirjat.
  • Liitteet yksilöidään ja numeroidaan tarkasti, pöytäkirjaan merkitään käsiteltävien aiheiden kohdalle niitä koskevan mahdollisen liitteen numero.
Kielikompassi>> Tietomajakka>>