Tänään oli omituinen päivä. Niitä kai kutsutaan vapaapäiviksi. Heräsin aamulla itsepintaiseen naputukseen. Ajattelin ensin, että ei kai nyt viikonloppuna kukaan remontoi. Mikä ihmeen talo tämä oikein on? Laitoin pääni tyynyn alle ja toivoin, ettei naputus kuuluisi sinne ja suljin silmäni tiukemmin. Nap. Nap. Ääni kuului yhä. Se ei ollut säännöllistä, vaan enemmänkin aaltoilevaa naputusta, joka välillä kiihtyi, välillä loppui kokonaan mutta juuri kun luulin, että nyt se on ohi, naputus alkoi taas. Ehkä se jopa koveni tai sitten minusta vain tuntui siltä. Muutama tunti lisäunta olisi ollut paikallaan. Kömmin tuskastuneena ylös sängystä ja yritin paikantaa, mistä naputus kuului. Yläkerrasta se ei ainakaan tullut, eikä naapurista. No nyt se taas lakkasi. Hyvä niin. Avasin keittokomeron oven. Niinpä niin. Voisi sitä tiskatakin välillä. Kahvia. Se oli nyt ainoa päämääräni. Missä se suodatinpussipaketti on? Entä purut? Kahvinkeittimen pannua ei ainakaan tarvinnut etsiä. Olen aikamoinen käsi. Hajotin pannun toissapäivänä, kun vieraanvaraisena isäntänä ajattelin tarjoilla kahvia uudelle naapurilleni. Joimmekin teetä. Niin, siis kahvi oli keitettävä aivan uudella manuaalimenetelmällä. Ensin piti keittää vedenkeittimellä vettä. Sitten otetaan termoskannu ja kahvinkeittimen suodatin. Ne asetellaan taitavasti päällekkäin. Suodatinpussi ja purut suodattimeen ja kuumaa vettä hitaasti lirutellen. Kannattaa varoa, ettei vettä mene suodattimen laitojen yli. Silloin voi tulla pahoja palovammoja… Kahvi liritti termoskannuun ja naputus alkoi taas. Hitsi, mikä aamu. Tuliko naputus ulkoa? Ihan kuin se kuuluisi ikkunan takaa. Mahdotonta. Tämä on viides kerros ja paloportaatkin ovat liian kaukana. Avasin verhot. Ja mitä näinkään. Hassu lintu seisoi ikkunalaudallani ja naputti ikkunaani. Menin aivan ikkunan lähelle mutta lintu vain katseli minua ja naputteli määrätietoisena. Terve. Mitäs tipi. Siinä se vain ihmetteli. Sanoin linnulle, että lopetapa jo. Mikä herätys tuo tuommoinen on ja onko nyt kivaa. Ja sitten tietysti ajattelin, että hyvin menee mullakin. Puhun aamuseitsemältä vapaapäivänäni linnulle. Get a life. Join kahvin ja söin hieman purujakin. Pitäisi hankkia se pannu. Lintu katseli minua yhä ja aina välillä napautti lasia. Ihankuin se olisi huomionkipeä. No, eipä se minua häirinnytkään enää. No niin, se siitä aamusta.

Hyppään nyt ajassa pari tuntia eteenpäin, kun jotenkin tuntuu, ettei päiväkirjaan kannata ihan kaikkea kirjoittaa. Ulkona oli aurinkoinen ilma mutta katupöly häiritsi minua. Tallustelin kohti divaria, kun kuulin nimeäni huudettavan. Katsoin ylös ja näin linnun. Hätkähdin mutta tajusin aika nopeasti, että Jaakko se oli, joka kutsui minua. Jaakko on vanha pelikaveri, jonka kanssa tiet erkanivat aikanaan mutta morjestamme yhä ja puhumme niitä näitä. Nyt Jaakko oli menossa kauppaan. Jaakko on kova bilihile yhä ja nyt hän halusi kysyä mielipidettäni siitä, mitä kotipirskeiden juoma- ja ruokalistalle kannattaa hankkia. Kävimme tärkeimmät läpi: sipsejä, limsaa, juustoja, kertakäyttömukeja, pitsatarpeet ja tietysti olutta. Jos tyttöjä tulee niin siideriä myös tai ehkä joku punaviini. Niissä en osaa auttaa. No oikeastaan Jaakko ei ollut se syy, miksi kirjoitan tästä vaan se lintu. Kun Jaakko meni menojaan, lintu istua tökötti yhä liikennemerkin päällä. Oliko se se sama aamun ärsyttäjä? Ainakin se näytti siltä. Ja ihan kuin todistaakseen lilntu napautti liikennemerkkiä jotenkin tuttavalliseen sävyyn. Hah. Kai se sitten oli. Olin saanut ystävän. Yhtäkkiä lintu pyrähti lentoon. Kauas se ei mennyt. Vain kadun päähän ja jäi liikennevalon päälle katselemaan minua. No mikäpäs siinä. Seuraan nyt sitten vaikka lintua, niin omituinen tilanne oli, etten muutakaan keksinyt. Pääsin liikennevaloihin ja lintu nousi taas lentoon ja lennähti parinkymmenen metrin päähän. Ja minä seurasin. Ja tätä jatkui vain. Kunnes lintu katosi.

Katselin ympärilleni ja koitin paikantaa lintua. Puita oli liikaa. Kaiken sen vehreyden keskellä oli vaikea erottaa pientä lintua. Ihan kuin se olisi tahallaan mennyt piiloon ja kiusoitteli minua. Tuossa vaiheessa taas kerran ajattelin, että olinkohan tulossa hulluksi. Lintu kiusoittelee ja minua vieläpä ärsyttää se. Haloo. Päätin unohtaa linnun kokonaan ja bongasin linnun sijasta jäätelökioskin. Lampsin kiskalle. Yksi Super-tikku olisi aika kiva. Tai mango-meloni. Tai tiikeri. Aidolla vohvelilla. Pikkupallo maksoi euron, jos sen otti sillä muovivohvelilla, joka jäi kitalakeen kiinni. Iso pallo oli kaksi euroa. Aito vohveli teki puoli euroa lisää hintaan. Ja superit kuten muutkin tikkujäätelöt olivat jostain syystä jääneet tulematta. Tukussa kai jotain kesätyöntekijöitä. Niin se tyttö tiskin takaa sanoi. Otin siis pienen lakritsipallon mutta aidolla vohvelilla. Istahdin puiston penkille nauttimaan päivästä. Olikin aika mukava olla puistossa vapaalla ja vain katsella kun kesä tulee. Aurinko paistoi, minulla oli jäätelö ja niin, näin linnun vielä kerran. Se saalisti matoa nurmella ja nappasikin sen nokkaansa ja kiidätti sen yläilmoihin. Sillä oli viereisessä puussa pesä.

« »