Tänään oli
omituinen päivä. Niitä kai kutsutaan vapaapäiviksi. Heräsin
aamulla itsepintaiseen naputukseen. Ajattelin ensin, että ei kai nyt viikonloppuna
kukaan remontoi. Mikä ihmeen talo tämä oikein on? Laitoin pääni
tyynyn alle ja toivoin, ettei naputus kuuluisi sinne ja suljin silmäni tiukemmin.
Nap. Nap. Ääni kuului yhä. Se ei ollut säännöllistä,
vaan enemmänkin aaltoilevaa naputusta, joka välillä kiihtyi, välillä
loppui kokonaan mutta juuri kun luulin, että nyt se on ohi, naputus alkoi
taas. Ehkä se jopa koveni tai sitten minusta vain tuntui siltä. Muutama
tunti lisäunta olisi ollut paikallaan. Kömmin tuskastuneena ylös
sängystä ja yritin paikantaa, mistä naputus kuului. Yläkerrasta
se ei ainakaan tullut, eikä naapurista. No nyt se taas lakkasi. Hyvä
niin. Avasin keittokomeron oven. Niinpä niin. Voisi sitä tiskatakin
välillä. Kahvia. Se oli nyt ainoa päämääräni.
Missä se suodatinpussipaketti on? Entä purut? Kahvinkeittimen pannua
ei ainakaan tarvinnut etsiä. Olen aikamoinen käsi. Hajotin pannun toissapäivänä,
kun vieraanvaraisena isäntänä ajattelin tarjoilla kahvia uudelle
naapurilleni. Joimmekin teetä. Niin, siis kahvi oli keitettävä
aivan uudella manuaalimenetelmällä. Ensin piti keittää vedenkeittimellä
vettä. Sitten otetaan termoskannu ja kahvinkeittimen suodatin. Ne asetellaan
taitavasti päällekkäin. Suodatinpussi ja purut suodattimeen ja
kuumaa vettä hitaasti lirutellen. Kannattaa varoa, ettei vettä mene
suodattimen laitojen yli. Silloin voi tulla pahoja palovammoja
Kahvi liritti
termoskannuun ja naputus alkoi taas. Hitsi, mikä aamu. Tuliko naputus ulkoa?
Ihan kuin se kuuluisi ikkunan takaa. Mahdotonta. Tämä on viides kerros
ja paloportaatkin ovat liian kaukana. Avasin verhot. Ja mitä näinkään.
Hassu lintu seisoi ikkunalaudallani ja naputti ikkunaani. Menin aivan ikkunan
lähelle mutta lintu vain katseli minua ja naputteli määrätietoisena.
Terve. Mitäs tipi. Siinä se vain ihmetteli. Sanoin linnulle, että
lopetapa jo. Mikä herätys tuo tuommoinen on ja onko nyt kivaa. Ja sitten
tietysti ajattelin, että hyvin menee mullakin. Puhun aamuseitsemältä
vapaapäivänäni linnulle. Get a life. Join kahvin ja söin hieman
purujakin. Pitäisi hankkia se pannu. Lintu katseli minua yhä ja aina
välillä napautti lasia. Ihankuin se olisi huomionkipeä. No, eipä
se minua häirinnytkään enää. No niin, se siitä aamusta.
Hyppään nyt ajassa pari tuntia eteenpäin, kun jotenkin tuntuu,
ettei päiväkirjaan kannata ihan kaikkea kirjoittaa. Ulkona oli aurinkoinen
ilma mutta katupöly häiritsi minua. Tallustelin kohti divaria, kun kuulin
nimeäni huudettavan. Katsoin ylös ja näin linnun. Hätkähdin
mutta tajusin aika nopeasti, että Jaakko se oli, joka kutsui minua. Jaakko
on vanha pelikaveri, jonka kanssa tiet erkanivat aikanaan mutta morjestamme yhä
ja puhumme niitä näitä. Nyt Jaakko oli menossa kauppaan. Jaakko
on kova bilihile yhä ja nyt hän halusi kysyä mielipidettäni
siitä, mitä kotipirskeiden juoma- ja ruokalistalle kannattaa hankkia.
Kävimme tärkeimmät läpi: sipsejä, limsaa, juustoja, kertakäyttömukeja,
pitsatarpeet ja tietysti olutta. Jos tyttöjä tulee niin siideriä
myös tai ehkä joku punaviini. Niissä en osaa auttaa. No oikeastaan
Jaakko ei ollut se syy, miksi kirjoitan tästä vaan se lintu. Kun Jaakko
meni menojaan, lintu istua tökötti yhä liikennemerkin päällä.
Oliko se se sama aamun ärsyttäjä? Ainakin se näytti siltä.
Ja ihan kuin todistaakseen lilntu napautti liikennemerkkiä jotenkin tuttavalliseen
sävyyn. Hah. Kai se sitten oli. Olin saanut ystävän. Yhtäkkiä
lintu pyrähti lentoon. Kauas se ei mennyt. Vain kadun päähän
ja jäi liikennevalon päälle katselemaan minua. No mikäpäs
siinä. Seuraan nyt sitten vaikka lintua, niin omituinen tilanne oli, etten
muutakaan keksinyt. Pääsin liikennevaloihin ja lintu nousi taas lentoon
ja lennähti parinkymmenen metrin päähän. Ja minä seurasin.
Ja tätä jatkui vain. Kunnes lintu katosi. Katselin ympärilleni
ja koitin paikantaa lintua. Puita oli liikaa. Kaiken sen vehreyden keskellä
oli vaikea erottaa pientä lintua. Ihan kuin se olisi tahallaan mennyt piiloon
ja kiusoitteli minua. Tuossa vaiheessa taas kerran ajattelin, että olinkohan
tulossa hulluksi. Lintu kiusoittelee ja minua vieläpä ärsyttää
se. Haloo. Päätin unohtaa linnun kokonaan ja bongasin linnun sijasta
jäätelökioskin. Lampsin kiskalle. Yksi Super-tikku olisi aika kiva.
Tai mango-meloni. Tai tiikeri. Aidolla vohvelilla. Pikkupallo maksoi euron, jos
sen otti sillä muovivohvelilla, joka jäi kitalakeen kiinni. Iso pallo
oli kaksi euroa. Aito vohveli teki puoli euroa lisää hintaan. Ja superit
kuten muutkin tikkujäätelöt olivat jostain syystä jääneet
tulematta. Tukussa kai jotain kesätyöntekijöitä. Niin se tyttö
tiskin takaa sanoi. Otin siis pienen lakritsipallon mutta aidolla vohvelilla.
Istahdin puiston penkille nauttimaan päivästä. Olikin aika mukava
olla puistossa vapaalla ja vain katsella kun kesä tulee. Aurinko paistoi,
minulla oli jäätelö ja niin, näin linnun vielä kerran.
Se saalisti matoa nurmella ja nappasikin sen nokkaansa ja kiidätti sen yläilmoihin.
Sillä oli viereisessä puussa pesä. »