Miira Rauhamäki

YLIOPISTON kampukselta on hiljattain löydetty kasa huumeneuloja ja -ruiskuja. YTHS:n huumetyöhön erikoistuneen sairaanhoitajan Arja Lehtosen mukaan tapaus tuli ilmi työsuojelutoimikunnan yhteydenoton kautta. Kuinka suuri löytö kyseessä oli, ei Lehtosen mukaan ole selvillä. Hän toitottaa, että huumeneuloihin törmätessä tulisi asiasta raportoida eteenpäin, jotta löydökset poistettaisiin huolella. Lehtonen ei usko, että neulat olisivat joutuneet kampukselle yliopisto-opiskelijoiden käsistä - opiskelijat ovat hänen mielestään sen verran fiksuja.
Lehtonen työskentelee YTHS:n ohella myös terveysneuvontapiste Visiitissä, jossa huumeidenkäyttäjät voivat vaihtaa likaiset

välineet puhtaisiin. Tämän näppituntuman mukaan yliopisto-opiskeli-joiden huumeidenkäyttö rajoittuu hänen mielestään pääasiassa juhlintaan ja viikonloppuihin.
"Tiedän, että ekstaasia ja ruohoa liikkuu paljon, mutta ei niin paljon kuin kuvitellaan. Enemmänkin kysymys on pienistä piireistä. Oletan, että huumeriippuvaisia on todella vähän yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Pidemmän päälle on mahdotonta yhdistää yliopiston vaatimukset ja huumeiden käyttö", hän arvelee.
Lehtosen työssä YTHS:llä ei opiskelijoiden huumeidenkäyttö näy. Opiskelijat eivät näistä asioista terveydenhoitajille puhu.
"Jos jollain on ongelma tai tunne, että haluaisi puhua huumeista, niin minuun kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä."

Upeaa! Helsinki sai MM-kisat!
Mutta, mutta…

***
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että hyviä urheilutapahtumia järjestävä maa saa nikkaroitavakseen ison lajin isot gamesit.
Eikä minulla sinänsä ole mitään sitä vastaan, että Helsingin kunnioitettu olympiastadion saisi hatun päähänsä. Olosuhteet taatusti paranisivat, käyttöikä pitenisi ja seuraavatkin arvokilpailut mahdollistuisivat.
Saattaisipa vielä joskus tulla joku bruce springsteenkin rämpyttämään kitaraansa stadikalle, kun staran ei tarvitsisi pelätä sadepisarojen tärvelevän hyviä bootseja.
Mutta, ja vielä mutta…

***

20 miljoonaa euroa on kovin paljon rahaa. Edesmenneessä valuutassa summa ilmoitettiin 120 miljoonaksi markaksi.
MM-kisojen saaminen ei edellyttänyt stadionin täydellistä kattamista. Nyt, onnessaan ja huumassaan, urheiluväki pitää kattoa ehdottomana asiana, jopa väkisin runtattavana välttämättömyytenä, joka valtion ja kaupungin tulisi käsi kädessä ja riemu rinnassaan kustantaa.
Hkä olen lukenut ihan liikaa juttuja sairaaloiden nilkuttamisesta, oppilaitosten rahapulasta, poliisien vajaista resursseista sun muista kummallisista asioista tässä yhteiskunnassa.
Miten minulla onkin sellainen tunne, että yleisurheilun Mm-kisat saattaisivat onnistua ilman raskaan sarjan päähinettäkin.
Keskikesällä Suomessa pärjää yleensä ihan lippalakilla.

Ilkka Kulmala

Hippoksen kotiluola on ollut Jyp Hockey Teamille turvallinen kokouspaikka koko vuoden, kertaakaan ei istuntoa ole päätetty isännille turmiollisesti.
Löylyttämisen iloa tuntuu riittävän myös talven ratkaisuja pöytään nuijittaessa - kotonaan JyP ei aivan helpolla pysähdy.
Viimeisin todistus saatiin tiistaina, jolloin JyP postitti I divisioonan finaalivastustajansa Koo-Koo:n takaisin Kouvolaan kymmenen maalin tappio niskassaan.
Nyt kirjattiin lukemiksi putipuhtaat 10-0 (2-0, 5-0, 3-0).

Tiistaina ihmeteltiin luonnollisesti hartaimmin sunnuntaisia Kouvolan tapahtumia. Jyväskyläläiset ovat nyt murskanneet Koo-Koo:n kahdesti numeroin 13-3 ja 10-0, mutta kokeneet vieraissa äkkikuoleman.
JyP:n valmentaja Erkka Westerlund kutsui sunnuntaita työtapaturmaksi, joka ei toistu: "Meiltä loppui sillä kertaa vauhti ja vastustaja pääsi määräämään tahdin tuhoisin seurauksin."
Torstaina otellaan jälleen Kouvolassa ja nyt tietäisi jyväskyläläisten voitto ottelusarjan katkeamista. JyP:lle olisi Koo-Koo:n lopullinen ravistuminen äärettömän tärkeää jo senkin takia, että näin saataisiin reilumpi huilausjakso ennen kauden huipentumaa - tiistaina käynnistyvää liigakarsintaa.
Mitään tarjotintavaraa paikka Lahden Kiekko-Reipasta vastaan ei toki Jyp:lle vieläkään ole. Vaikka Koo-Koo oli jälleen tiistaina kevyt keinutettava, nii sen jatkolataus on edelleen arvaamaton.

"Tämä on kotona täysin eri joukkue kuin vieraissa", Kouvolan valmentaja Esa Sirenkin vakuutti. "Kyllä meillä on sellainen ajatus, että vielä kerran on tänne jyväskylään raahauduttava.
Tiistaina Koo-Koon ideanan oli jälleen kerran haistella ilmaa avauserässä. Yhdistelmä aloitti taistellen ja piti ensimmäisen kymmenminuuttisen ajan jyväskyläläisiä tulosilla hiilillä. JyP:n kahteen avausosumaan lataus kuitenkin puhkesi. Joukkue tunnusti osansa - ja alko mitä ilmeisimmin keskittyä jo seuraavaan yhteydenottoon.
JyP:n avainosaksi kohosi puolustavana viisikkona kuuluisuutta niittänyt viisikko Lumela - Kankaanperä - Jokinen - Lehikoinen - Uuttu, joka iski Kouvolan arkkuun ratkaisevimmat ensiniitit.
Maalissa on Koo-Koo-kierroksella sälytetty vastuu Kari Viljaselle, ja tiistaina mies osoitti kasvavansa pelien myötä. Paikkoja vierailla oli, mutta Viljanen eliminoi niistä jokaisen.
Kouvolan veräjällä touhusi yleisöä viihdyttäneellä tavalla ryhmän suunnuntaisankari Jukka Haaja, joka aloitti oivallisesti, mutta joutui jatkossa tunnustamaan Jyp-tulituksen liialliseksi.
Kentällä puursi ansiokkaimmin ykkösvitja Korte - Virtanen - Mansikka - Kotro - Reivilä, ja myös Martti Neneonen purjehti alussa vaarallisesti, mutta kadotti numeroiden leventyessä halunsa.
Oman lukunsa ansaitsee attelun liigavieras, erotuomari Harri Järvi. Hämeenlinnalaistuomari oli selkeästi etevin Jyväskylässä tällä kaudella vieraillut pillimies. JyP:n ja Koo-Koo:n tapaamiset eivät kuulu kaikkein vaivattomimmin hallittaviin, mutta Järvellä ei suuria vaikeuksia ilmennyt.

Kari Viljanen piti veräjänsä puhtaana tiistain ottelussa JyPHT - Koo-Koo.

Saarijärveläinen Reino Hyytiäinen oli nuorena itsekin Keski-Suomen parhaita hiihtäjiä, mutta paremmin hänet tunnetaan Hyytiäisen kovien hiihtäjäsisarusten isänä. Tuvassa on suuri vitriini täynnä lasten voittopokaaleja, vaikka sisarukset ovat vieneet osan palkinnoistaan omiin koteihinsa.
   - Omat hiihtopalkintoni ovat aitan perällä, eikä niitä niin paljon olekaan, Hyytiäinen sanoo
   Hyytiäisen seitsenpäisestä lapsikatraasta kasvoi kuusi kilpahiihtäjää. Eija (nykyinen Ristanen) ylsi kilpaurallaan jopa kansainväliselle tasolle. Hän hiihti Suomen naisten pronssijoukkueessa vuoden 1984 olympialaisissa Sarajevossa. Perheen oma joukkue Eija, Seija ja Teija hiihti parhaimmillaan Saarijärven pullistuksen Suomen-mestaruuteen viestissä.
   Reino-isä on viettänyt monia jännittäviä hetkiä seuratessaan jälkikasvunsa urheilukoitoksia, mutta itselleen hän ei ota kunniaa lastensa menestyksestä.
   - Olin minä usein mukana huoltajana ja kellomiehenä, mutta valmennushommiin en ryhtynyt.Nurmiston Ahti lapsia valmensi, Hyytiäinen kertoo.
   Omien kilpahiihtovuosiensa jälkeen Hyytiäisestä ei tullut himokuntoilijaa. Liikuntaa kertyi muutenkin työn touhussa karjatilalla ja metsurina. 1950-luvulla puita kaadettiin vielä puupäisellä pokasahalla.
   Ensimmäisen kerran Hyytiäinen näki teräskaarisahan ja moottorisahan vuona 1951, kun Saarijärvellä järjestettiin valtakunnalliset hakkuumestaruuskilpailut. Itselleen hän hankki ensimmäisen moottorisahan 1950-luvun lopulla, mutta tämä tekniikan ihme oli niin kömpelö ja painava, että usein se sai katsella kannon nokassa, kun isännän työ kävi joutuisammin vanhalla pokasahalla.

Tervaskannoista lisätuloja
   1960-luvulla Hyytiäinen alkoi hankkia lisäansioita tervasta. Vanhat tervaskannot saatiin maasta irti räjäyttämällä.T
   - Kyllä siinä oppi luontoa kunnioittamaan, kun otti puun irti juurineen ja näki, miten vaikeisiin paikkoihin se juuria kasvattaa ja pystyy niiden avulla pitämään valtavan puumassan pystyssä myrskyssäkin, Hyytiäinen pohtii.
   Tervakset myytiin tervatehtaille Paajalaan ja Suolahteen, mutta Hyytiäinen opetteli myös itse valmistamaan tynnyritervaa. Terva-ajoista on jäänyt mieleen pysyviä merkkejä, sillä ilmeisesti räjäytyksissä käytettyjen aineiden seurauksena Hyytiäiseltä ovat kadonneet niin hiukset, silmäripset kuin kulmakarvatkin.    - Muita vaivoja minulla ei sitten juuri ole ollutkaan. Olisiko se urheilu aikanaan antanut minulle terveyden lahjan, hän miettii.
   Saarijärven Kolkanlahdessa Hyytiäinen on asunut koko ikänsä. Naapuripitäjästä Karstulasta löytyi elämänkumppaniksi Eila-vaimo, ja pariskunta asettui Hyytiäisen kotitilalle. Välillä katseltiin uutta maatilaa kauempaakin, mutta sopivaa ei löytynyt. Parikymmentä vuotta sitten Hyytiäiset muuttivat nykyiseen kotiinsa puolentoista kilometrin päähän Reinon syntymäkodista.
   - Rikkaan elämän olen saanut elää, enkä tarkoita sillä maallista mammonaa, Hyytiäinen kiittelee.

Mieskuorosta uusi harrastus
    Saarijärven metsät ovat tulleet Hyytiäiselle tutuksi metsurin työssä, mutta nuorempana Hyytiäinen kulki metsissä myös pyssyn kanssa ja ampui pienriistaa.
   - Kun ikää on tullut enemmän, metsästysvietti on hävinnyt jonnekin. Jos näen linnun metsässä, minusta on nykyisin mukavampi seurata sen liikkeitä kuin tappaa se, Hyytiäinen kertoo.
   Talvisaikaan Hyytiäinen kalastelee. Verkkoihin sattuu Saarijärvestä haukea, kuhaa ja matikkaa.
   Toissa syksynä sitten urheilun ja metsien mies aloitti aivan uuden harrastuksen, kun hän liittyi saarijärven laulumiehiin, joka tuolloin etsi uusia laulajia. Useita vuosia aikaisemmin kuoron johtaja Väinö Viitasalo oli Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa sattunut istumaan Hyytiäisen edessä. Kuultuaan Hyytiäisen lauluäänen Viitasalo oli houkutellut tätä kuoroon.
   - Oppipoikahan minä siellä olen, kun en osaa edes nuotteja lukea. Mutta kun kuuntelee hyviä vieruskavereita, niin kylä sitä pysyy omalla raiteella neliäänisissäkin kappaleissa, Hyytiäinen kertoo.

Metsistä saarijärveläinen Reino Hyytiäinen on löytänyt monenlaisia ihmeitä metsurin työssään ja etsiessään tervaskantoja. Tämä levy on peräisin jämerästä kuusen kannosta.
- Kuva: Maarit Vaaherkumpu.

Hey, sanoisi Heikki nyt, jos kirjoittaisin hänelle. Oikein pitkällä alkuhenkosella. Vastaisi, jos kysyisin, miss hää on, että aika erikoisessa paikassa: kapteenin pöydässä, josta ei puutu punaista norttia ja hyviä juttuja.
Meiltä puuttuu nyt Heikki ja hyvät jutut. Tupla. Tuplawee. Heikki Wirtanen. Olemme me toki luopumisharjoituksia tehneet, kun päivittäinen työtoveruus päättyi jo muutama vuosi sitten, ja hänen tekstihurjastelunsa pakinoiden muodossa ovat Keskisuomalaisen sivuilta kadonneet, mutta silti keskiviikkoinen tieto hänen poislähdöstään tästä todellisuudesta sai nielaisemaan tyhjää.
Sniff, sanoisi Heikki ja pukkaisi nenäliinaa.
Mies oli täynnä tunnetta, mutta vihasi tunteilua. Ja huonoja vitsejä. Jos sellaista yritti hänelle joskus tarjota, hän katsoi kolmoskatseella, piti tauon ja sanoi alentuvasti: "Suheli, nosta tasoo."
Hän oli tarkka tasosta, mutta kesti pienissä erissä meitä vähän säälittävämpiäkin tyyppejä. Armoton uutismies ja kovis olevinaan varsinkin poliittis-virallisten lausuntojen liirumlaarumlappalaisia kohtaan, mutta pohjimmiltaan aika lempeä jätkä. Ja ihan pehmee äitienpäivän, lastensa ja kissan suhteen.
Jos kirjoittaminen on maailmankäsittämistyötä, Tuplawee teki sitä älyllään, ihollaan ja tunteellaan, "aamuyöstä aistein auennein…", niin kuin hän hyräili usein. Hän tuli Etelä-Suomen Sanomista Hankasalmen Sanomien kautta Keskisuomalaiseen vuonna 1985.
Hyvä kun tuli. Tuli tännekin se toinen tohelo, jonka kanssa saattoi tehdä hulluja juttuja eli toisenlaista tutkivaa journalismia, vaikka Huukon ja Lyydian, kahden ihanan maalaisihmisen roolissa. Kerran lähdettiin Hankasalmelta mopolla pelaamaan golfia ja meidät äänestettiin katseilla greeniltä ulos, vaikka Lyydialla oli aivan uusi käsilaukku mopon sarvessa. Toisen kerran Huuko vei Lyydian Rolls Roycella ulos syömään. Parkkipaikalle lenkkimakkaraa ja punaista limunaatia. Ja olisittepa nähneet Kangasvuoren kaupan kassaneidin katseen, kun hän näki asiakkaittensa astuvan mustaan rollsiin.
Kerran Heikki erehtyi haluamaan kartanlukijaksi Jyväskylän Suurajojen reitille otsikolla Ankka ajaa. Elvisteli lähtiessä. Ei elvistellyt Tampereella. Ei ehtinyt vauhdissa lukea.
Mutta niin monta hän ehti sanoillaan ja ajatuksillaan koskettaa. Eräskin lehden lukija heräsi joka torstai kello kuusi niiden kahden ween tähden. Tuplaweetä kohtaan oltiin kuumia tai kylmiä, mutta ei koskaan haaleita. Kuusisataa ja risat pakinaa on jo elämäntyö. Onneksi Risto Urrio ehti toimittaa ne kirjaksi.
Nyt meillä on kirja ja ikävä. "Suheli, kun sydän loppuu, se loppuu", hän sanoisi. Ja sanoisi rakastavansa sielläkin, missä on. Runoilija on taivaassa, ja hänen ensimmäinen runonsa kuului: Ambulanssi lujaa ajaa / jollakin on henki vajaa.
Sellaista se oli kuin Chaplinin pikkukulkurilla. Naurua kyynelten läpi koko elämä. Eikä häntä voinut kuin rakastaa, vaikka aina välillä oli vihainen, kun hän ei muistanut pitä nin tarkkaa huolta itsestään kuin diabeetikon olisi pitänyt.
Silti hän ennakoi aina tulevat tilanteet. Nykyistä varten hän on harjoitellut kansakoulun joulujuhlanäytelmässä, jossa hänen tehtävänsä oli seisoa enkelin takana ja heiluttaa siipiä.

AINO SUHOLA