- Onhan näitä, mutta ei tarpeeks asti.
Kuuluu eläinlääkärin ääni jostain lehmän mahan alta. Pitelen toisella kädellä roikkalamppua, toisella silittelen lehmän tasaista selkää. Pienen hiljaisuuden vallitessa kävelemme peräkanaa maitohuoneeseen. Eläinlääkäri pesee käsiään tehokkain liikkein.
- Kyllä olisin nyt sitä mieltä, että odotellaan vähän aikaa. Jos nuo syylät kasvaisi vähän isommiksi kesään mennessä, niistä voisi ottaa vasta-ainetta ja tehdä rokotteen. Se tehoaa parhaiten, kun on noinkin paljon. Toisekseen, nuo syylät on kyllä operoitava ulkosalla, on ne sen verran hankalissa paikoissa.
Lumi pöllähtää eläinlääkärin Volvon renkaista. Seuraava potilas jo odotti. Bernhardilaiskoiramme Vaavi jää nuuhkimaan auton jälkien moninaisia hajuja.

Kevättä voi viettää niin monella tavalla. Toiset kasvattaa daalioita, samettiruusuja ja tomaatintaimia, minulta kevät meni lehmän syyliä seuratessa. Ja niinhän ne kasvoivat kuin tatit lehmän mahan alle. Se kaikkein suurin, joka oli etujalan taipeessa oli greipin kokoinen. Ei edes se näyttänyt vaivaavan lehmää - muuten vaan ikävän näköinen.

Juhannusviikolla sattui sopiva operointipäivä. Keli oli hieseä. Eläinlääkäri tuli ja alkoi pukea ylleen nahkeaa kumiesiliinaa. Lehmä sidottiin köysiin, ja se raahattiin mies- ja naisvoimin pihanurmelle valoisaan kohti. Eläinlääkäri piikitti rauhoittavaa ainetta nautaan ja käänsi sen narutempullaan selälleen makaamaan vilkaisten kasvustoa.
- No kyllä näistä nyt rokote tulee.
Miehet sitoivat naudan jalat ja pitelivät niitä liikkumattomina. Laskin haaleaa vettä sangot täyteen, ja juoksutin pihamaalle penkkiä ja jakkaraa, sankoa, kauhaa.

Kun eläinlääkäri aloitti syylien puhdistamisen, ympärillä oli tarkkaavainen yleisö: kaksi raavasta miestä rukkaset köysissä, vanhamies, vanhaemäntä, lomailemassa ollut sukulaisvieras, koira pää kallellaan ja minä. Ensimmäinen viilto ja pieni verikarpalo valui lehmän pyöreä mahaa vasten nurmikolle. Nauta makasi rauhaisasti. Välillä sen raskas uloshengitys sieraimista viestitti epätavallisesta ja epämukavasta olotilasta. Lehmää pitelevät miehet puhaltelivat liki yhtä raskaasti. Pian ensimmäinen syylärallukka lennähti kaarimaljaan. Eläinlääkäri operoi varmoin käsin: alkuviillot terävällä veitsellä ja itse kasvaimen irrottaminen saksien napsautuksella. Pian kuusi syylää täyttivät koko kaarimaljan ja ompelupihdit tekivät kaunista siksakkia.

Lehmän jalat vapautettiin köysistä ja se kiepsahti normaaliin makuuasentoonsa vähän tyrmistyneen oloisena. Sen suusta valui limaa ja korvat räpsivät kärpäsiä. Eläinlääkäri ryhtyi pesemään syyliä rystyset valkeina. Syylät oli puhdistettava todella huolellisesti, jotta ne voitaisiin lähettä Helsinkiin rokotteen valmistamista varten. Sangon vesi alkoi muuttaa väriään punertavaksi. Jakkaralla oli puhdas kaarimalja jossa pian kaikki violetinpunertavat syylät olivat yleisön kummasteltavina. Samassa lehmä nousi pystyyn ja hoippuroi. Miehet ottivat sen päitsistä kiinni. Lehmä ättyröi vastaan. Koko porukka läksi viemään eläintä navettaan. Se oli häikäistynyt auringossa maatessaan niin, että pihanpuoleisen navetan oven kautta sisään meno ei meinannut sujua. Lopulta se oli omalla paikallaan ja nuuhki eteen tuotuja heiniä.

Ulkona eläinlääkäri kävelee tohkeissaan. Jakkaralla olevassa kaarimaljassa on vain yksinäinen veripisara. Vaavi-koira lipoo tyytyväisenä suupieliään ja kaikki herkku-syylät ovat kadonneet.

Anu Hytönen Rönty, taidekasvatuksen opiskelija