Takaisin elokuvan tietoihin
L´Argent de poche


Tämän elokuvan tapahtumat sijoittuvat Thiers’n kylään, Puy-de-Dômeen, jossa voimme seurata siellä asuvien lapsien ja heille läheisten aikuisten elämää. Pääasiassa elokuvan myötä tulee tutuksi muutama poika, jotka ovat samalla Herra Richterin ja Neiti Petit’n opettamalla luokalla. Heistä jokainen kohtaa erilaisia ongelmia ja ilonaiheita elämäntilanteestaan riippuen. Esimerkiksi yhdellä heistä ei ole äitiä, ja niinpä hän ihastuu erään ystävänsä kauniiseen äitiin, kun taas erästä toista kohdellaan huonosti kotona jne. Vaikka toiset heistä joutuvat kohtaamaan suuriakin vaikeuksia, suurin osa heistä voi kuitenkin kaikeksi onneksi viettää lapsuuttaan ilman suurempia murheita.

Tämä elokuva on oikea ylistys lapsuudelle. Ohjaaja on onnistunut kuvaamaan lapsien omaa ihmeellistä maailmaa erittäin osuvasti. Esille tulee myös sen ja aikuisten maailman ero lähinnä lasten näkökulmasta katsottuna. Kaikin puolin lämminhenkinen elokuva.

Kielikeskus»     Kulttuuriklubi»     Elokuvat»     Kirjallisuus»     Musiikki»