
Oppimismotiivien pohtiminen harjoituslomakkeen avulla on eräs hyvä lähtökohta kielenoppijana kehittymiselle.
Ulkoisesti motivoitunut
Edut, joita kielen osaaminen tuo, ovat usein vahvin motivaatiosi opiskeluun. Palkintoina mielessäsi ovat ehkä hyvät arvosanat, paremmat uranäkymät tai, uudet ihmissuhteet. Mieti, voisitko mahdollisesti parantaa oppimistasi vaikkapa ihmissuhteet asettamalla uudenlaisia tavoitteita. Jospa voisit esimerkiksi löytää kielestä sinua kiinnostavia alueita, jotka toisivat lisämotivaatiota opiskeluun.
Sisäisesti motivoitunut
Motivaatio on sisäistä kun sen lähteet eivät ole kielen ulkopuolisia palkintoja. Saatat tuntea, että haluat oppia kyseistä kieltä vain oppimisen vuoksi, tai koska pidät sitä kiinnostavana kielenä. Olet luultavasti innokas oppimaan siitä enemmän itsenäisesti. Sisäisen motivaation lähteet ovat usein pysyvämpiä ja palkitsevampia kuin ulkoisen motivaation.
Ennen opintojen aloittamista on hyvä miettiä omia tarpeitaan. "Mitä juuri minun tarvitsee oppia?" on kysymys, johon vastaamalla olet jo askeleen lähempänä tavoitteesi saavuttamista. Voit aloittaa arviointiprosessin vaikkapa vastaamalla alla oleviin kysymyksiin. Vastausten kautta oppimisen suunnittelukin varmasti helpottuu.
Miksi juuri sinun pitää opetella vierasta kieltä? Tarvitsetko sitä opinnoissasi, työssäsi vai vapaa-ajalla?
Miten usein tarvitset vierasta kieltä? Joka päivä? Silloin tällöin?
Millaisia taitoja tarvitset?
Kirjoitatko raportteja vai esitelmöitkö vieraalla kielellä? Vai pidätkö yhteyttä ystäviisi sähköpostitse?
Kenen kanssa käytät vierasta kieltä?
Puhutko vieraalla kielellä ystäviesi, ohjaajasi, alaistesi ja työnantajasi kanssa? Vai kenties oman perheesi?
Lisätietoa:
Interaktiivisella Kaleidoskooppi-sivustolla voit pohtia omia kielitaitotarpeitasi ja saat konkreettisia vinkkejä tulevaisuutta varten.
Tampereen yliopiston Verkkotutor-sivuston teksti motivaation merkityksestä aikuisopiskelussa.
Tehokas itsenäinen kielenoppiminen vaatii taitoa priorisoida kielitaitotarpeet ja keskittyä kulloinkin tarvittavan kielitaidon osa-alueen kehittämiseen. Sinun kannattaa tehdä oppimissuunnitelma: mitä opiskelet, miten opiskelet ja miksi opiskelet. Pilkkomalla suunnitelmasi pienempiin osiin opiskelusta tulee hallittavampaa ja motivoidumpaa.
Oppimissopimus on lomake, joka kenties auttaa sinua ottamaan vastuuta omasta oppimisestasi.
Oppimispäiväkirja
Oppimispäiväkirja auttaa sinua pitämään kirjaa kieltenopiskelustasi. Sen avulla voit helposti seurata oppimisprosessiasi ja huomaat miten paljon aikaa ja vaivaa kieltenopiskelu sinulta vaatii.
Linkki itsenäisesti suoritettaviin kielikeskuksen kursseihin.