Untitled Document
Kielikompassin pääsivulle
Kielikeskus
Jyväskylän yliopisto
     

 

     
sijaintisi:  
 

Materiaalin alkuun

Aluksi ja iloksi!

Ideoi ja tuota!

Lisätehtävät

 

4.vaihe:
Muokkaus eli toinen kirjoitusvaihe

Tavoitteet:

Tekstin muokkaaminen, jäsentäminen ja tiivistäminen.

Sisältö:

Tämä vaihe edellyttää, että olet luonnostellut tekstisi, selvittänyt tekstisi ydinvirkkeet, tutustunut tekstin tekstin sidoskeinoihin ja pyytänyt palautetta näihin vaiheisiin. Nyt on aika muokata kirjoitustasi, kappaleitasi ja valita sisältöösi sopiva rakenne.

Toisessa kirjoitusvaiheessa on tärkeää terävöittää omaa sanomaansa ja rakenteita ja sovittaa kokonaisrakenne sisältöön. Tässä vaiheessa kirjoittajalla on itse tuottamaansa tekstiä mieluiten liikaa kuin liian vähän. Kirjoittajan on harjoitusten avulla jäsennettävä jo olemassa olevaa tekstiänsä ja tiivistettävä sitä. Tekstin muokkaaminen on siis valikointia, ideointia ja tekstin uudelleen kirjoittamista järjestelmällisesti.

Toisessa kirjoittamisvaiheessa hiotaan myös kappaleiden rakenne. Kappaleiden täytyy olla sekä johdonmukaisia että antaa selkeä kokonaiskuva kappaleen sisällöstä lukijalle. Toiseen kirjoitusvaiheeseen sisältyy myös tehokkaan aloituksen ja lopetuksen muokkaaminen. Aloituksessa on esiteltävä selkeästi, mitä lukijalla on odotettavissa kirjoituksesta. Hyvä lopetus on puolestaan selkeä ja sitoo koko kirjoituksen yhteen.

   
Untitled Document
Sivukartta Help Palaute Paluu sivun alkuun